lauantai 11. maaliskuuta 2017

Laajennushaaveita

Unelmissa on kai se, että ne pitäisi sanoa ääneen toteutuakseen...

Varovaisesti olen alkanut haaveilla Ruusulan laajennuksesta. Ja uskaltanut sen jo ääneenkin myöntää.

Totuus on, että tarvitsemme lähivuosina lisää tilaa. Taapero tarvitsee oman huoneen, johon saa pystyttää leikit rauhassa. Toki olisi kiva jos myös meillä vanhemmilla olisi ihan oikea makuuhuone...

Alustavia tunnusteluja on jo tehty ja yhdessä asioita pohdittu. Minulle on muodostunut näkemys millainen projekti tästä olisi tulossa. Pikku hiljaa hyvää tulee :)


sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Uusi väliverho makuualkoviin

Löysin kierrätyskeskuksesta henkäyksenohuen ruusukankaan. En tiedä onko se aiemmin ollut verho- vai lakanakangas. Kuosi on joka tapauksessa tosi kaunis. Siitä innostuneena päätin vaihtaa Ruusulan makuualkovin verhon.

Aiemmin väliverhona on toiminut pitsiverho, kuva siitä löytyy esimerkiksi täältä.

Oravanpinnasänky on viety makuualkovista pois ja laitettu myyntiin. Toivottavasti se päätyy hyvään ja arvostavaan kotiin :) Makuualkoviin vapautuvalle huimalle lisätilalle olen puntaroinut erilaisia vaihtoehtoja. Mitään kovin isoa ja kiinteää, esimerkiksi lipastoa en aio siihen sijoittaa, sillä se pienentäisi tilaa entisestään.

Tasselirakkauteni jatkuu, onneksi löysin samanlaisia tasseleita lisää kuin Ruusulassa jo ennestään on.




sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Sisustusjuttuja ja talvipäivän huushollausta

Talven aikana olen tehnyt monia ihania kirppislöytöjä Ruusulaan. Niinpä suuntasin sinne aurinkoisena talvipäivänä hieman huushollaamaan.

Aina ensimmäisenä tuuletan raitista ilmaa mökin sisään. Näin keskitalvella mökin sisäilma on kohtuu raakaa, ja siitä saa helposti kurkkukivun. Niin taisi minullekin käydä, kun en tajunnut pitää kaulaliinaa kunnolla päällä...

Sitten katsaus sisustuksen uusiin juttuihin.

Supermakea essu on löytö Fidasta. Niin nätti on kuosiltaan, että päätin sen ostaa keittiötä kaunistamaan.


Kori virkkuutöille tulee tarpeeseen. Olen kuljetellut virkkuutöitäni epämääräisissä muovipusseissa ja kasseissa mökille, mutta kotona olen huomannut, että paras säilytys- ja kuljetuspaikka niille on ryhdikäs kori.










Gobeliinirasia ja hapsulamppu ovat sarjassamme superlöytöjä. Tai no ainakin lamppu. Tykkään myös rasiasta, sillä se on tarpeeksi iso, jotta siinä voi säilyttää esim. kosmetiikkaa tai muuta naisellista.




Mietelausekyltti löytyi kierrätyskeskuksen taulukasasta. En yleensä näitä harrasta, mutta jotenkin tässä kuvastuu se mistä Ruusulassa on kyse. Siellä elää aina hetkessä. Niin tänäkin talvipäivänä <3



Värit ovat alkaneet kiinnostaa ja siksi talven aikana on tullut ostettua useampi värikkäämpi tyyny. Kuten tämä. Rottinkituolit majailevat terassilla ja odottavat kesää.


Hapsukattolamppua tuijotin eräällä kirpparilla pitkään. Ostos kannatti, sillä nyt kun sitä mallailin Ruusulaan niin kyllä se sinne kuuluu. Sijoituspaikka tosin on vielä tuntematon.


Koko talven olen virkannut isoäidinneliöpeittoa (siitä ei vieläkään kuvaa...), mutta kerran tympääntyessäni projektin pituuteen virkkasin pojalleni nopeasti tyynyn Ruusulaan. Se tulee varmaan taaperon unityynyksi, vaikka näyttäisi se sopivan myös sohvalle.


lauantai 14. tammikuuta 2017

Sokerimassaruusut kakun päälle

S-marketissa myydään aivan ihania sokerimassakoristeita. Nähdessäni ruusuversiot innostuin kuinka helppoa niillä olisi koristella Ruusulan kakku näyttäväksi sitten kun on aihetta juhlaan.

Testasin niitä miehen nimipäiväkakkuun. Kaupasta sekin ostettu, mutakakku kun on meidän perheen keskuudessa ihan ykkössuosikki. Olisihan se helppo tehdä itsekin, mutta taaperon äitinä joutuu tekemään kompromisseja ajankäytön suhteen.

Tuli hieno, oli hyvää ja bonuksena superhelppoa eli mökkiolosuhteisiin sopivaa. Kakku kahveineen kruunasi myös onnistuneen ostosreissun kierrätyskeskukseen, josta tuloksena oli monta kivaa löytöä Ruusulaan. Niistä kevään mittaan sitten lisää :)






lauantai 24. joulukuuta 2016

Hyvää joulua!

Blogi on ollut muutaman kuukauden talviunilla ja kerännyt voimia lähestyvää mökkikautta varten. Lepo on tehnyt hyvää, sillä mielessä tulvii uusia ideoita ja inspiraatiota.

Nyt hiljennytään kuitenkin joulun viettohon ja iloitaan siitä, että hyvässä lykyssä uusi mökkikausi alkaa jo muutamien kuukausien päästä.

Hyvää joulua Ruusulasta!









maanantai 10. lokakuuta 2016

Pohdintaa ensi kesän projekteista

Talvi on mukavaa aikaa mökkeilijän näkökulmasta siinä mielessä, että silloin voi rauhassa suunnitella tulevan kesän projekteja. Ensi kesäksi Ruusulaan ei ole luvassa suuren suurta remppaa, mutta pikkumuutoksia kyllä.

Pukuhuoneen viimeistely. Ihana marokkolainen muovimatto on Bauhausista peräisin ja edustaa hieman erilaista linjaa kuin muu Ruusula. Senpä takia en ihan saanut päähäni millaiselta saunan pukuhuone näyttää noin muuten, että yhdistelläkö ruusuja marokkolaiseen lookkiin vai miten.
















































Kesäkeittiön viimeistely. Harkitsen kesäkeittiön ulkopintojen maalaamista. Grilli täytyy hommata, samoin tiskaukseen vaadittavat välineet. Varustetaso on lähes pyöreä nolla (sitä grillaamista silmällä pitäen), joten saan kierrellä kirppareita oikein huolella talven mittaan.
















































Järviheinän perkaus rannasta. Tämä on pakko vihdoinkin tehdä, enkä oikein ymmärrä miten tämä on voinut venyä kaksi vuotta.
















































Aitan kunnostus. Aitta on toiminut vuosia sitten suloisena vierasmajana. Silloin siellä oli katosvuode ja vanha arkku yöpöytänä. Valitettavasti hiiret pitivät siitä yhtä paljon, ja synnyttivät katosvuoteessa jälkeläisensä. Nyt haluaisin taas kunnostaa aitan, sillä viime vuodet se on toiminut lähinnä varastotilana. Mutta mitä ihmettä niille hiirille tekisi?





























Patioiden kaiteet. Hyvällä alulla jo, mutta täytyy vielä viimeistellä. Kyllä muuten rantakin näyttää ankealta näin syksyllä kun kesäkalusteet on jo kannettu talvisäilöön :)

keskiviikko 5. lokakuuta 2016

Vellikello

Kahden miehen - ison ja pienen - kanssa kun asuu, niin kunnon vellikello tulee tarpeeseen. Ensi kesänä aion kilkatella tätä kirpparilta löytynyttä kelloa ruoka-aikaan tai kun tulee muuta asiaa ;)

Kaunistin kellon Minna Immosen nätillä ruusutarralla, jonka löysin Prismasta.




lauantai 1. lokakuuta 2016

Mitä tuli tehtyä?

Mökkikauden päätyttyä on hyvä hieman summata mennyttä kesää ja sitä mitä saatiin aikaiseksi. Mökkeilyn yksi suolahan on erilaiset projektit, tai ainakin minulle ne ovat. Toisille mökki on työleiri, minulle taas rentoutumisleiri :)

Niin mitä me tehtiin?

Maalattiin terassin JA mökin lattia. Voi kuinka onnellinen tästä olenkaan! Terassi sai roimasti avaruutta ja valoa. Vaikka tumma lattia ei ollut minulle ihan nou-nou, niin kyllä vaan yhtenäisempi ilme on ihana. Myös mökin lattia sai valkoisen hunnun. Pitkäaikainen haaveeni toteutui vihdoin.





























Rakennettiin terassipatio. Tämä oli todellinen ylläri itselleni. Siitähän tuli kiva ja tosi kätevä! Kuinka ihanaa onkaan juoda aamukahveja yläpatiolla, kuunnella linnunlaulua ja katsella ulapalle. Puhuttakaan siitä, kuinka paljon helpompaa on ajaa taaperon rattaat etuovelle.

















































Rakennettiin kesäkeittiö. Nimeltään Lippakioski. Tämä projekti jatkuu mm. varustuksen hankkimisella ensi kesänä, mutta runko on nyt valmiina.






























Hankittiin mökkiin ja terassille uusia kalusteita. Aika ihana oravapinnasänky esimerkiksi. Vaan jääköhän se pieneksi jo ensi kesänä...
















































Kaiken ahertamisen lomassa ehdittiin kyllä rentoutuakin :)




tiistai 27. syyskuuta 2016

Olkilaukut

Kirpparireissulöytöjä lisää...Pari ihanaa olkilaukkua löytyi samalla kertaa. Ne pääsivät virkattujen kavereidensa seuraan. Kuten kuvasta näkyy naulakko alkaa olla liian pieni laukkukokoelmalle. Jotain tarttee tehdä, mutta jääkööt se ensi kesään.




sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Mökki talviteloille

Näillä näppäimillä Ruusula siirtyy talviteloille.  Emme enää tänä vuonna yövy siellä. Terassin tyynyt on kannettu mökkiin sisään, saunan vesiastiat tyhjennetty, piharekvisiitta kuten lyhdyt kannettu sisätiloihin suojaan ja lakanat ja pyyhkeet viety kaupunkikotiin talvehtimaan. Talvi on ankara, kuten isäni totesi, ja hirsimökissä, jota ei talvella lämmitetä, pesiytyy kosteutta, joka sitten imeytyy mm. petivaatteisiin. Keväällä mökkiä lämmitetään ja tuuletetaan pitkään, jotta siitä tulee taas miellyttävä majailla.

Tällä hetkellä mieli miettii miten sitä jaksaa odottaa kevättä. Vähän samaa haikeutta on ilmassa kuin katsellessa muuttolintujen lähtemistä. Päivävisiitit ilmojen salliessa auttavat ikävään, mutta marras-joulukuun pimeillä tuskin Ruusulaan matkaamme.











Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...